Opiskelijoiden nimet: Marjo Palos, Auli Kurkinen, Arja Liisa Ahvenkoski, Meeri Keränen
Ryhmän aihe: ISIEN JA ISYYDEN TUKEMINEN ÄITIYS JA LASTENNEUVOLOISSA
Perustelut aiheelle
Neuvolatyössä on pitkään kiinnitetty huomiota vanhemmuuden tukemiseen. Perinteisesti neuvolatyö on ollut äiti-lapsi keskeistä ja isyyden tukemisen osuus on jäänyt vähemmälle tarkastelulle. Muutosta tähän perinteiseen työtapaan on kuitenkin tullut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vanhempien tukeminen lapsen kasvatuksessa ja hoidossa on neuvolatyön tärkeimpiä tehtäviä. Vanhemmuuden tukeminen osana neuvolatoimintaa on noussut esille kolme, neljäkymmentä vuotta sitten, kun perhevalmennusta on alettu kehittää. Isien tuen tarvetta ja tuen saantia neuvolatoiminnan yhteydessä on alettu tutkia 1990-luvun lopulla. (Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2008:24.)
Sosiaalisella tuella on olennainen vaikutus vanhemmuuteen. Neuvolasta vanhemmat voivat saada kaikkia sosiaalisen tuen muotoja: tietotukea, tunnetukea, vertaistukea ja käytännön apua. Neuvolassa vanhemmat voivat pohtia lapsiperheen varhaisvaiheeseen kuuluvia lapsiperheen kehitystehtäviä, kuten muuttuva suhde itseen, muuttuva suhde puolisoon, suhde lapseen, muuttuva suhde omiin vanhempiin ja muuttuneet elämänolosuhteet. Vanhemmilla on erilaisia toiveita siihen, millaista vanhemmuuden tukea neuvolasta odotetaan. (Viljamaa 2003, 30.) Perhekeskeisyys on määriteltävä uudelleen niin, että se käsittää myös isät. (Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2008:24.)
Isäksi tullaan usein samanaikaisesti muiden elämänmuutosten kanssa. Suomalainen isyys alkaa tavallisimmillaan niinä vuosina, joina mies valmistuu ammattiin, siirtyy työelämän piiriin ja hankkii asuntolainan. Muutamassa vuodessa elämäntapa ja ajankäyttö muuttuvat. Elämän painopistealueet ja aiemmat elämänarvot vaihtuvat nopeasti, minkä vuoksi elämä voi tuntua vaikeasti hallittavalta. Tilastojen mukaan ensimmäisen lapsen ensimmäiset ikävuodet ovat todennäköisin aika avioeroon, syrjähyppyyn tai muutoin parisuhteen ongelmiin. Yleisinä ilmiöinä pidetään seksuaalisuuden muuttumista ja eräänlaista "näivettymistä" raskauden ja lapsen tulon myötä. (Kekkonen 2010.) Vanhemmuuden haasteisiin tarvitaan tukea samanarvoisesti sekä äitiyden että isyyden suhteen! Isyyden tueksi -projekti 2008 - 2011 pyrkii rakentamaan laaja-alaista mallia isyyden tukemiseksi nyky-yhteiskunnassa.
Lapsen oikeuksien julistuksen tarkoituksena on taata jokaiselle lapselle onnellinen ja turvallinen lapsuus rotuun, sukupuoleen, ihonväriin, kieleen, uskontoon, poliittiseen vakaumukseen, kansalliseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen tai syntyperästä taikka muusta johtuvaan asemaan katsomatta. Terveyttä edistävä, suojaava ja ennaltaehkäisevä neuvolatyö on yksi yhteiskuntamme tarjoamista maksuttomista peruspalveluista turvallisen ja onnellisen lapsuuden tukemiseksi. Perinteisesti neuvolatyö huomioi naisen ja hänen kokonaisvaltaisen tukemisensa niiden muutosten myötä, joita perhesuunnittelu, raskaus ja vanhemmuus hänen elämäänsä tuovat. Uusi neuvola-asetus velvoittaa kuntia järjestämään suosituksen mukaiset määräaikaiset terveystarkastukset 1.1. 2011 alkaen. Asetuksen tarkoituksena on varmistaa, että lasta odottavien naisten ja perheiden sekä alle kouluikäisten lasten ja perheiden terveysneuvonta ja terveystarkastukset ovat suunnitelmallisia, tasoltaan yhtenäisiä sekä yksilöiden ja väestön tarpeet huomioon ottavia. Uusi neuvola-asetus koskee myös koululaisten ja opiskelijoiden terveysneuvontaa ja määräaikaisia terveystarkastuksia. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2010.) Neuvolatyön kehittämissuunta kohdistuu perheiden kokonaisvaltaiseen huomioimiseen ja tukemiseen. Hyvinvointineuvolamallin tavoitteena on edistää lasten hyvinvointia tukemalla vanhemmuutta ja vahvistamalla ennaltaehkäiseviä työkäytäntöjä ja toimintarakenteita peruspalveluissa. Mallin tavoitteena on vahvistaa ja tukea varhaista vuorovaikutusta lapsen ja vanhempien välillä. Perhe on lapsen tärkein kehitysympäristö, johon kiinteästi kuuluvat molemmat vanhemmat, heidän hyvinvointinsa, parisuhteensa ja kykynsä vanhemmuuteen. Lasten ja nuorten häiriöpalvelujen tarpeen lisäännyttyä viimevuosina, on aikuisten muuttumiseen tähtäävä tuki, ohjaus ja neuvonta osoittautunut tarpeelliseksi. (Rimpelä 2007.)
Sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2008 tekemän selvityksen mukaan isien käynnit äitiys- ja lastennneuvolassa olivat viimeisen viiden vuoden aikana lisääntyneet. Selvityksen mukaan neuvoloiden välillä oli huomattaviakin eroja isien tukemisessa, minkä katsottiin merkitsevän epätasa-arvoa erityisesti isien, mutta myös perheiden näkökulmasta. Kaksi kolmesta terveydenhoitajasta toivoi lisää koulutusta ja aineistoja isien tukemiseen kyetäkseen vastaamaan niihin haasteisiin, joita he kohtaavat tavatessaan isiä miehinä ja vanhempina. Täysin riittäviksi valmiutensa isien tukemiseen arvioi noin 6 % terveydenhoitajista (N=421). Terveydenhoitajat olivat yleisimmin hankkineet lisävalmiuksia isien tukemiseen omatoimisen opiskelun ja täydennyskoulutuksen avulla. Vain vajaa kolmannes (29 %) oli saanut koulutusta isien tukemiseen ammatillisessa peruskoulutuksessa. Valmiuksien kehittämisen tueksi kaivattiin uutta, ajantasaista aineistoa ja lisäkoulutusta sekä yhteisiä linjauksia isien tukemiseen. Tukea terveydenhoitajat toivoivat myös esimieheltään ja moniammatilliselta tiimiltä. Lisäksi he toivoivat työnohjausta ja tukea työkavereiltaan. (Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2008:24.)
Ryhmämme päätyi suunnittelemaan uuden opintokokonaisuuden isien ja isyyden tukemiseksi äitiys- ja lastenneuvolatyössä terveydenhoitajien ammatilliseen peruskoulutukseen. Peruskoulutuksessa annettavan opetuksen tavoitteena on pienentää sosiaali- ja terveysministeriön selvityksessä vuonna 2008 esiintulleita neuvoloiden välisiä eroja isien tukemisessa. Isyyden tueksi -projektin tuloksia on tulevaisuudessa mahdollista hyödyntää opetuksen sisällöllisessä suunnittelussa ja päivittämisessä.
Aikataulu ja työskentelyn sisällöt: Materiaalin hankinta aloitettiin heti. Päätettiin tutustua Stakesin raportiin 2008:24. Lähitapaaminen 18.04.2011 - Tehtävän sisällöllinen suunnittelu. Tarkemman aikataulun suunnittelu. Ryhmän oppimistavoitteiden asettaminen. Lähitapaaminen 27.04.2011 - Opintojakson suunnitelman läpikäyntiä ja arviointia. PowerPoint esityksen laatiminen didaktiikan työpajaa varten.
Suunnitelman esitys 2.5 2011 työpajassa.
Oppimistavoitteenamme on: - perehtyä, ymmärtää ja sisäistää erilaisia oppimisnäkemyksiä ja oppimiskäsityksiä. - saada kokemus yhteisöllisestä oppimisesta prosessina. - kyetä suunnittelemaan yhden opetuskokonaisuuden tavoitteet, sisältö, opetusmenetelmät ja arviointi. - oppia ymmärtämään omaa oppimisprosessiamme ja oppimistamme.
Hoitotyön opintojakson suunnitelma Opintojakso: ISIEN JA ISYYDEN TUKEMINEN ÄITIYS JA LASTENNEUVOLOISSA Opintojakso toteutetaan terveydenhoitajien syventävissä opinnoissa. Opintojakson laajuus 2 op.
Opetuksen sisältö: Teemat
1) Siirtymävaihe isyyteen
2) Parisuhteen muutos
3) Työn ja perheen yhteensovittaminen; vanhemmuuden roolit, itsehoito, sosiaalinen-/vertaistuki.
Perustelu teemavalinnoille:
Vanhempien parisuhteen toimivuus vaikuttaa myönteisesti lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen ja elämäntilanteen myönteiseksi kokemiseen. Vanhemmuus puolestaan lisää yhteenkuuluvuudentunnetta parisuhteessa. Parisuhteen hotaminen, siihen liityvien ongelmien käsittely ja valmistautuminen lapsen syntymän mukanaan tuomiin muutoksiin on tutkimuksissa koettu keskeisiksi tulevaisuuden teemoiksi neuvolatyössä. (Kaljunen, Pelkonen, Hakulinen-Viitanen 2006; Hakulinen-Viitanen 2011.)
Opintojakson tavoitteet: - Opiskelija tiedostaa isien tukemisen merkityksen äitiys- ja lastenneuvolassa. - Opiskelija saa valmiuksia isien tukemiseen ja isät huomioiviin työtapoihin. - Opiskelija saa valmiuksia isät huomioivan neuvolaympäristön kehittämiseen ja valmiuksia yhteistyön tekemiseen muiden isätyötä tekevien kanssa.
Millaista oppiminen on ja millainen toiminta käynnistää oppimisen ja miksi?
Oppimisen yksiselitteinen käsitteellinen kuvaaminen on vaikeaa. Eri oppimisteoriat ja -näkemykset tarkastelevat ja määrittelevät oppimista eri tavoin. Behavioristinen oppimiskäsitys tarkasteli oppimista lähinnä ulkoisena tiedon siirtona opettajalta oppijalle. Nykyisin oppimisen katsotaan olevan luonteeltaan konstruktivistista, oppijan aktiivista tietämyksen "rakentamista", jolloin rakennusaineksina on paitsi uusi tieto, myös aikaisemmin hankitut tiedot ja kokemukset. (Mäkinen 2002.)
Oppimisessa voidaan erottaa joitain sille ominaisia tunnuspiirteitä, jolloin oppiminen sisältää: - Oppimisprosessin ja oppimisen tulokset - Muutoksen yksilön arvoissa ja asenteissa, sekä tiedoissa, taidoissa ja strategioissa - Vuorovaikutteisuuden - Muutoksen, joka voi olla, mutta ei välttämättä ole tietoisesti tarkoituksellinen (Mäkinen 2002.)
Oppiminen voidaan määritellä interaktiiviseksi prosessiksi, jossa oppija muuntaa kokemuksiaan siten, että hänen tiedoissaan, taidoissaan ja asenteissaan tapahtuu pysyviä muutoksia. (Mäkinen 2002.)
Oppimisen prosessi ei ole "käsin kosketeltavaa" tai ulospäin näkyvää, vaikka prosessin tulos saattaakin olla selvästi havaittavissa, erityisesti taitojen oppimisessa. Usein oppiminen on kuitenkin enemmän "sisäistä", ajattelun kehittymistä ja näkyy toiminnassa tai asenteissa ajallisesti ehkä hyvin paljon myöhemmin. Oppimista ei välttämättä havaitse oppija tai muutkaan helposti, eikä tällaista pitkäaikaista prosessia välttämättä edes mielletä oppimiseksi. (Mäkinen 2002.)
Kaikille oppijoille kaikissa oppimistilanteissa "oikeaa tapaa oppia" ei ole olemassa. Ihmiset eroavat toisistaan oppijoina, myös sama yksilö oppii erilailla erilaisissa oppimistilanteissa. Erilaiset oppimistavat ja -strategiat tekevät oppimisesta joustavaa, jos oppija osaa erilaisissa tilanteissa "valita" tehokkaimman tai soveliaimman strategian. Mitä paremmin tiedostaa ja tuntee oman tapansa oppia, sitä paremmin pystyy toimimaan muuttuvissa tilanteissa. Tällöin puhutaan metakognitiivisista taidoista ja/tai reflektiosta. (Mäkinen 2002.)
Oppiminen on hyvin henkilökohtainen asia, jokaiselle kehittyy omanlaisensa tapa oppia omassa oppimiskehyksessään. Nimenomaan aikuisopiskelijoiden kohdalla erot oppijoina tulevat näkyviin; iän ja elämänkokemuksen myötä näkemykset ja tulkintatavat asioille sekä oppimiskehys saattavat olla monimuotoisemmat. (Mäkinen 2002.)
Itseohjautuvalla oppimisella viitataan oppijan henkilökohtaisiin ominaisuuksiin sekä oppimisprosessiin. Oman yksilöllisyyden ymmärtäminen ja itseohjautuvan oppijan ominaisuuksien kehittyminen vie aikansa ja edellyttää yleensä tukea sosiaaliselta verkostolta. Oppimisympäristön tulisi tarjota mahdollisuus ohjaukseen, joka keskittyy oppimisprosessin eteenpäin viemiseen sekä auttaa oppimisen karikoissa ja tukee oppijaa henkisesti oppimisprosessin eri vaiheissa. (Mäkinen 2002.)
Kaikkeen tietoiseen ja huomattavaan osaan tiedostamatontakin käytöstä liittyy motivaatio. Kaikki käyttäytymistä koskeva tulkinta ja selittäminen joutuu etsimään tietoa myös motiivien vaikutuksista. Oppimistilanteissa motiivit ovat kysymyksessä esimerkiksi silloin, kun pohditaan oppilaiden harrastuksen herättämistä ja ahkeruuden sekä mielenkiinnon ylläpitämistä oppimisen yhteydessä. Motivaatio tarkoittaa yleisenä oppisanana käyttäytymistä virittävien ja ohjaavien tekijöiden järjestelmää. Oppiminen on vankempaa, kun se tapahtuu motivoituna. Jos opiskelun motiivit ovat voimakkaat, nousee yleensä myös suoritustaso. (Heinonen & Kari 1981,62-66.)
Oppiminen kytkeytyy toimintaan. Oppiminen auttaa orientoitumaan, sopeutumaan, kehittymään, ratkaisemaan ongelmia ja vastaamaan haasteisiin. (Rauste-von Wright & von Wright 1997.)
Isyyden tukemista käsittelevällä opintojaksolla opiskelijan on tarkoitus lisätä ymmärtämystään perhekeskeisestä neuvolatyöstä ja isien tukemisesta. Tiedot syventyvät myöhemmin käytännön työelämässä. Opintojakson myötä opiskeljijalle kehittyy valmiuksia havaita, millaista tukea ja kannustusta vanhemmuudessa perheet ja miehet haluavat ja tarvitsevat. Opiskelija pohtii isien tukemisen merkitystä lapsen- ja koko perheen hyvinvoinnille sekä suhtautumista isyyteen tasavertaisena vanhemmuutena äitiyden rinnalla. Isyyttä tarkastellaan tilanne ja olosuhteet huomioon ottaen. Vanhempien odotukset neuvolalta ja tyytyväisyys palvelumuotoihin ovat kehittämistyön lähtökohdat. Perheiden tilanteet ovat moninaiset; huomion kohteena ovat mm. erilaisista kulttuuriympäristöistä tulevat asiakkaat, uusperheiden taustalla olevat tekijät, työn ja perheen yhdistämiseen liittyvät tekijät ja perheen monitasoiset suhteet. Äitiys ja isyys ovat erilaisia ilmiöitä, jotka on erikseen huomioitava neuvolatyössä. (Viljamaa 2003, 19). On asiakaslähtöisesti selvitettävä, millaisia tuen muotoja kutkin perheet tarvitsevat. Vanhemmuus on muuttunut modernissa tietoyhteiskunnassa. Vanhemmat pohtivat vanhemmuuttaan yhä useammin verkkoneuvolassa, joka on myös vertaistuen muoto.(Viljamaa 2003, 116).
Vanhemmuus on laaja ilmiö ja neuvolatyössä hankitaan jatkuvasti tietoa kokemusperäisesti sekä hyödynnetään tutkimusperäistä tietoa. Vanhemmuutta on tarkasteltava monitieteisesti. Vanhemmuus on perheen sisäinen asia, johon ulkoinen toimintaympäristö vaikuttaa. (Viljamaa 2003, 19). Neuvolaharjoittelun aikana oppimisen ja toiminnan välinen kytkeymä korostuu; opimme toiminnan välityksellä toimintaa varten. Korostuu myös se, että informaation vastaanottaminen on valikoivaa ja tulkitsevaa, tietoa konstruoidaan aktiivisesti. (Rauste-von Wright & von Wright 1997,20.)
Miten oppiminen etenee?
Oppimistapahtumaan kuuluu useita eri vaiheita. Oppimisen tavoite asetetaan joko ympäristön taholta, tai yksilö valitsee tavoitteen itse. Osa tavoitteista jää yksilöltä tiedostamatta. Esimerkiksi tapojen synnyssä esiintyy oppimista, jonka tavoitteet eivät ole tietoisia. Valmius oppimiseen vaihtelee kypsymistason ja aiemmin opittujen suoritusten mukaan. Oppimisen aikaista ympäristöön sisältyvää ärsykkeiden kokonaisuutta nimitetään oppimistilanteeksi, johon kuuluvat oppimistehtävää koskevat varsinaiset oppimisärsykkeet sekä lisäksi ympäristöärsykkeet, kuten opiskeluhuone ja opiskeluympäristö. Oppimistilanteeseen voidaan osittain lukea myös yksilön sisäiset tilat. Oppimistilanteen tulkinta alkaa havainnoista ja tarkkaavaisuuden keskittymisestä ärsykkeisiin. Oppimistilanteen tulkinta on oppimistulosta myös aikaisemmista kokemuksista. Tulkinnan jälkeen yksilö vastaa suorituksellaan tilanteeseen ja suorittaa oppimistehtävän. Reaktio voi saada tehtävän mukaan erilaisia muotoja, tavallisesti se on lukuisten erilaisten reaktioiden muodostama kokonaisuus. Jos reaktiot ovat sopivat, yksilö saavuttaa toivotun oppimistuloksen. Oppimistuloksen ollessa suotuisa, ympäristön taholta voi tapahtua opitun vahvistamista, mikä voimistaa opittua. Elleivät reaktiot ole tilanteen vaatimusten mukaiset, oppiminen epäonnistuu ja yksilö kokee eron tavoitteen ja suorituksen välillä. Esiintyy minän puolustusmekanismeja, joiden avulla yksilö pyrkii sopeutumaan epäonnistuneeseen suoritukseen. Oppimistuloksesta saatua tietoa käytetään hyödyksi ohjatessa reaktioita myöhemmässä oppimisessa. (Heinonen & Kari 1981, 59-60.)
Terveydenhoitaja voi arvioida ammatillista osaamistaan eri osaamisalueilla arvioidaan käyttämällä verbejä tietää, ymmärtää, soveltaa, analysoida ja kehittää. Tietäminen tarkoittaa osaamisalueiden asioiden muistamista ja mieleen palauttamista. Ymmärtäminen edellyttää asioiden välisten yhteyksien hahmottamista ja merkityksen ymmärtämistä. Soveltaminen edellyttää tietojen muuttumista taidoiksi ja käytännön toiminnaksi. Analysoinnilla tarkoitetaan osaamisalueiden erittelyä ja yhdistämistä uudenlaiseksi kokonaisuudeksi. Kehittäminen kuvaa asioiden kriittistä arviointia ja tutkittuun näyttöön perustuvaan tietoon pohjautuvaa uudenlaista tekemistä. (Terveydenhoitajaliitto 2008, 6.) Myös terveydenhoitajiksi opiskelevat voisivat arvioida ammatillista kehittymistään näiden esimerkkien avulla.
Terveydenhoitajaopiskelijoiden tulisi koulutuksen aikana saavuttaa riittävät tiedot ja taidot kehittääkseen ammatillista osaamistaan sekä hankkiakseen uusinta näyttöön ja tutkittuun tietoon perustuvaa tietoa ja sen lukemiseksi ja käyttöön ottamiseksi. Terveydenhoitajana ammatillisen kehittymisen tulee jatkua läpi elämän. Opittavia tietoja tarkastellaan aikaisempien tietojen, taitojen ja uskomusten mukaisesti. Terveydenhoitajan työssä tarvittava ammatillinen osaaminen, kompetenssi pohjautuu tutkittuun, näyttöön perustuvaan tietoon. Ammatilliseen osaamiseen kuuluvat ammattispesifiset tiedot ja taidot, yleiset työelämävalmiudet ja itsesäätelyvalmiudet. Nämä näkyvät tekemisen valmiutena ja tulosten saavuttamisena sekä siltana koulutuksen ja työelämän välillä. (Karttunen, 1997, Pelttari 1999.) Leino-Kilven (2003) mukaisesti hoitotyöntekijän yksilöllinen tieto- ja taitorakenne muodostuu osaamisesta, tietämisestä ja arvostamisesta.
Työntekijöiden arviot siitä, mitä he tietävät ja eivät tiedä, vaihtelevat suuresti. Oman tietämisen arviointikykyä, tietoa tiedosta, kutsutaan metatiedoksi. Tämä tarkoittaa osaamista arvioida sitä, miten suoriutuu tiettyjen tehtävien tekemisestä. Henkilö, joka tietää itsestään enemmän ja osaa soveltaa tietoa käytäntöön, selviytyy paremmin vaikeissa tehtävissä ja tilanteissa. Hänellä on valimiuksia, joiden avulla tulee tietoiseksi omasta oppimisesta ja ajattelusta sekä kokemuksista tietojen ja taitojen soveltajana. Tarvitaan tällaisia taitoja, jotka mahdollistavat uuden tiedon nopean hankkimisen ja nopean reagoimisen muutoksiin. Työelämän nopea ja jatkuva muutos edellyttää jatkuvaa tietojen ja taitojen uusimista, jotta voi vastata työelämän muuttuviin tarpeisiin ja selviytyä työtehtävistä. (Terveydenhoitajaliitto 2008, 8.)
Mihin oppimisnäkemykseen oppiminen perustuu ja miksi?
Opintojaksolla oppimisnäkemys perustuu sosiokonstruktivistiseen tiedonkäsitykseen ja oppimisnäkemykseen. Käsitys tiedosta perustuu ajatukseen, ettei tieto voi koskaan olla tietäjästään riippumatonta, vaan yksilön ja yhteisön itsensä rakentamaa. Oppija nähdään aktiivisena tietoa hankkivana ja muokkaavana oppivan yhteisön jäsenenä. Heidän aikaisemmat tiedot, taidot ja kokemukset korostuvat uuden tiedon tulkinnassa ja ovat perusta oppimiselle. Faktojen oppiminen liitetään aikaisempaan tietoon ja laajempiin kokonaisuuksiin. Konstruktivismi korostaa myös oppijoiden uudelleenrakennettujen tulkintojen toimivuuden kokeilemista käytännössä. Yleensä tieto syntyy yhteistyössä, yhteistoiminnallisesti toisten ihmisten kanssa, joissa kullakin on omanlaistaan osaamista, jonka yhteen kokoaminen voi tuottaa paremman tuloksen kuin yksilöllinen suorittaminen. Sosiaalisessa konstruktivismissa yhteisölliset kokemukset välittyvät vuorovaikutuksen kautta ja rikastuttavat oppimistuloksia yhteisten käsitysten vaihdon ja keskustelun pohjalta. (Kääriäinen 2011; Uusikylä & Atjonen 2005.) Sosiaalisessa kontekstissa, esimerkiksi keskusteluissa ja ryhmätoiminnassa, yksilön ajatteluprosessit tulevat myös " näkyviin " hänelle itselleen ja muillekin; tämä tuo hänelle uusia mahdollisuuksia reflektoida niitä sekä itsekseen että vastavuoroisesti. ( Rauste-von Wright & von Wright & Soini 2003.)
Mielestämme sosiokonstruktivistinen oppimisnäkemys sopii suunniteltuun opintojaksoon; opintojakson alussa teoriatunneilla opiskelijat saavat perustietoa perheen tukemisen eri ulottuvuuksista ja erityisesti isyyden tukemisen haasteista. Tavoitteena on opiskelijoiden motivaation herättäminen ja oppimisen käynnistyminen muun muassa selvittämällä opiskelijoiden ennakkokäsityksiä opintojakson aiheesta. Opiskelijat saavat vapaasti tuoda esille näkemyksiään ja keskustella niistä yhdessä toisten opiskelijoiden kanssa. Käytännön harjoittelun jälkeisessä yhteistapaamisessa korostuvat juuri vuorovaikutuksellisuus ja sosiaalisuus. Opiskelijat jakavat toistensa kanssa kokemuksiaan oppimistehtävistään, keskustelevat niistä yhdessä ja tuovat esille uusia näkökulmia. Saatua tietoa työstetään yhdessä ja yhdessä tuotetun uuden tiedon avulla oppiminen syvenee.
Mitä oppiminen edellyttää opiskelijalta ja opettajalta?
Kun oppiminen ymmärretään käsitteelliseksi muutokseksi on tavoitteena ymmärtävä oppiminen. Tällöin on tärkeää, että oppija tunnistaa itselleen tyypillisiä oppimisen piirteitä. Hänellä tulisi olla henkilökohtainen näkemys siitä, mitä oppiminen on, onko se toistavaa vai muutokseen tähtäävää. Opettajan olisi pyrittävä muuttamaan pedagogisia ratkaisujaan niin, että myös oppilaan ajatus kulkisi siihen suuntaan kuin konstruktivistinen käsitys nykyään suosittaa. (Uusikylä & Atjonen 2005.)
Konstruktivistisen käsityksen mukaan oppimisen edellytyksenä ja tavoitteellisen oppimisen kannalta on olennaista, että oppija itse tulee tietoiseksi siitä, mitä hän kulloinkin opittavasta asiasta ymmärtää ja osaa tai ei ymmärrä ja ei osaa: tämä edesauttaa relevanttien kysymysten asettamista ja järkevää tiedonhakua. Tärkeitä eivät ole faktojen hallinta ja yksittäiset taidot sinänsä, vaan se organisoitu tieto- tai taitorakenne, johon ne sisältyvät. Ymmärtämisen kriteerit ovat viime kädessä toimintaan liittyviä, toiminnassa ilmeneviä. (Rauste- von Wright & von Wright & Soini 2003.)
Oppiminen perustuu siis yksilön ja hänen ympäristönsä väliseen vuorovaikutukseen ja että se usein on luonteeltaan yhteistoiminnallista. Samalla se on kuitenkin yksilöllistä: monia oppimistapahtuman piirteistä voidaan parhaiten kuvata tarkastelemalla tätä tapahtumaa yksilön kannalta. Erityisesti kiinnostusta on herättänyt oppimisen tavoitteellinen säätely, jota on luonnehdittu metakognitioksi. Oppimisen säätely eli metakognitio on ymmärrystä omista kognitiivisista toiminnoista, ajattelusta, oppimisesta ja tietämisestä. Oppijalla tulisi olla tietoisuus siitä, mitkä tiedot ja taidot ovat hyödyllisiä tai hyödyttömiä jonkin tehtävän suorittamisen tai asioiden ymmärtämisen kannalta tai tarpeellisia jonkin ongelman ratkaisemiseksi. Metakognitioiden avulla yksilö voi säädellä omaa toimintaansa ja esimerkiksi valita tehokkaita päättelyn ja ajattelun strategioita tiettyjen tavoitteidensa saavuttamiseksi. Säätelyn tulisi olla oppijan sisäistä eikä ulkoa päin ohjattua opettajan kontrollointiin perustuvaa. ( Rauste-von Wright & von Wright & Soini 2003.)
Oppiminen perustuu yksilön ja hänen ympäristönsä väliseen vuorovaikutukseen ja on sidoksissa tilanteeseen. Sosiaalinen konstruktivismi korostaa yhteisöllistä oppimista, jossa tieto on sosiaalisesti tuotettua. Näkemyksen mukaan jokaisella yhteisön jäsenellä on yhteinen tehtävä ja tavoite, jossa pyritään jaettujen merkitysten ja yhteisen ymmärryksen rakentamiseen vuorovaikutuksessa. Yhteinen tavoite myös kirjataan ylös. Yhteisöllinen oppiminen edellyttää yhteisen tavoitteen lisäksi yhteistä tietoa ja materiaalia, jotta yhdessä toimiminen olisi mahdollista. Lisäksi yhteisöllisyys edellyttää opiskelijoilta motivaatiota toimia ryhmässä, aikaa ja tilaa neuvotteluille, lupaa olla eri mieltä, kognitiivisten konfliktien aikaansaamista, sitoutumista oppimistehtävän yhteisölliseen työstämiseen sekä ryhmän toiminnan itsearviointia. (Kääriäinen 2011.)
Tarkoituksenmukainen oppimistoiminta edellyttää oppijan kykyä itsearviointiin ja reflektioon. Voidakseen reflektoida omaa ajatteluaan yksilön täytyy tulla tietoiseksi omista ajatteluprosesseistaan. Itsereflektio edellyttää siis oman "sisäisen" toiminnan tiedostamista ja tulkintaa, omien intentioiden ja motiivien ottamista tarkastelun kohteeksi. Sitä mukaa kun yksilö itsereflektion varassa analysoi omia tieotojaan ja taitojaan, hän saa uusia mahdollisuuksia näiden tietojen ja taitojen tavoitteelliselle siirtovaikutuuksille eli niiden käytölle uusilla alueilla. Reflektoimalla tietoisesti oman toimintansa perustana olevia tavoitteita yksilö voi kehittää minäänsä vaikkapa sosiaaliseen yhteisöön paremmin mukautuvaksi. Onnistuneen itsearvioinnin tekeminen on taito, jonka oppiminen on kytköksissä itserefleksiivisen ajattelun kehittymiseen. Itsearviointi on viime kädessä prosessi, jonka välityksellä niin oppija kuin opettajakin oppii tuntemaan itseään.(Rauste-von Wright & von-Wright & Soini 2003.)
Sosiokonstruktivismissa opettajan rooli nähdään oppimisprosessin ohjaajana ja tukijana, ymmärtämisen auttajana, kehityksen alkuunpanijana. Opettajaa tarvitaan suuntaamaan oppimista osoittamalla sille tavoitteet ja arvioimalla oppimista. Yhteisöllistä oppimista tukee ennalta määritellyt ohjeistukset oppimisprosessin vaiheistamiseksi ja vuorovaikutuksen lisäämiseksi. Erityisesti oppimisprosessin alussa tarvitaan ulkoista tukea ja kontrollia, sillä aikuinenkaan oppija ei välttämättä luonnostaan ole itseohjautuva. Oppimaan oppimisen myötä lisätään oppimisen itsesäätelyä ja tätä kautta opiskelijan itseohjautuvuutta. Opiskelijoiden motivaation heräämisen ja ylläpitämisen kannalta myös mielekäs; ongelmalähtöinen, analyyttisyyttä vaativa ja käytännön tilanteisiin liittyvä oppimistehtävä nähdään tärkeänä oppimista edistävänä tekijänä. Onnistuneen oppimistehtävän suorittamiselta vaaditaan osaamisen kuvaaminen opiskelijoille. Käytännössä osaamisen kuvaus voi näkyä esimerkiksi arvointikriteeriessä. (Kääriäinen 2011.)
Missä oppiminen tapahtuu ja miksi? Vaatimukset oppimisympäristölle ja miten oppimisympäristö tukee oppimista? Käytettävät opetus- / oppimismenetelmät ja perustelut
Mielestämme kurssimme aihe on hyvin käytäntöön linkittyvä, joten pääasiallinen oppiminen tapahtuisi integroidusti neuvolaharjoittelujen yhteydessä. Ennen työharjoittelun alkua opiskelijoille pidetään teoriaopetusta isyyden tukemisen keskeisistä sisällöistä. Näitä ovat vanhemmuus, isän suhde lapseen ja isän roolin tukeminen (Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2008:24). Lähitapaamisia on useita läpi työharjoitteluprosessin. Esimerkiksi havainnoinnin, haastattelun ja teorian opiskelun jälkeen tulisi olla omat tapaamisensa, joissa käytäisiin läpi opittuja asioita. Nämä tapaamiset voisivat olla useammalle opiskelijalle yhteisiä, mutta tarvittaessa opiskelijalle ollaan valmiita järjestämään myös yksilöllistä ohjausta.
Koska selvityksen mukaan isien entistä parempi mukaan saaminen edellyttää joustavien neuvolapalvelujen lisäksi perhe- ja työelämän kehittämistä lapsiperheiden näkökulmasta, on neuvolan osalta kehitettävä isiä mukaan ottavia työtapoja, henkilökunnan kouluttamista sekä neuvolaympäristöä ja –kulttuuria miesten malliin. Yhteistyön tekeminen kunnan muiden tahojen ja järjestöjen kanssa tuo mukaan lisää työntekijöitä ja tarvittavaa asiantuntemusta. (Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2008:24.) Näin ollen opiskelijoille annetaan mahdollisuus työharjoitteluajalla käydä muutamia päiviä halutessaan tutustumassa alueellisesti neuvoloiden yhteistyökumppaneihin ja heidän toimintaansa.
Perustelemme oppimisympäristön valinnan opetusministeriön ja ammattikorkeakoulujen välisten tavoitesopimuksien tavoitteiden ja suunnan mukaisesti. Tavoitteena on ollut ja on edelleen korostaa tutkinnoissa työelämän osaamis- ja kehittämisvaatimuksia. Opintojen kehittämisen painopisteenä ovat ohjaus- ja neuvontapalvelut, virtuaaliopinnot sekä yrittäjyyden edistäminen. Ammattikorkeakoulujen profiilin pohjana on ammatillisen korkeakouluopetuksen ja soveltavan tutkimus- ja kehitystyön kokonaisuus. Sen keskiössä ovat opiskelijan näkökulmasta työ- ja elinkeinoelämään sidotut opinnot, harjoittelu ja opinnäytetyö. Harjoittelun tavoitteena on perehdyttää opiskelija ohjatusti erityisesti ammattiopintojen kannalta keskeisiin käytännön työtehtäviin sekä tietojen ja taitojen soveltamiseen työelämässä. Opiskelijalle harjoittelu on teoriaa ja käytäntöä yhdistävä koulutusvaihe, joka antaa mahdollisuuden opinnoissa hankitun osaamisen soveltamiseen ja testaamiseen käytännössä sekä luo pohjaa itsereflektoinnille ja kehittymiselle. Työnantajalle harjoittelu tuo organisaatioon uutta ja ajantasaista osaamista ja toimii samalla rekrytointikanavana. Molemminpuolista hyötyä lisää opintojen loppuvaiheeseen sijoittuvan opinnäytetyön kytkeminen harjoitteluun. (INTO Opiskelijoiden ja työelämän yhteyksien kehittämisverkosto 2011.)
Opetusministeriön hankkeissa, kuten INNOSSA, korostetaan, että kun oppiminen tapahtuu koulutuksen ja työn rajapinnalla, perinteiset opetusmenetelmät eivät yksin riitä, vaan tarvitaan uudenlaisia ratkaisuja. Tarvitaan pedagogiikkaa, joka edesauttaa teorian ja käytännön toisiinsa kytkemistä, itsesäätelytaitojen ja kriittisen ajattelun kehittämistä sekä yleisten taitojen ja alakohtaisen tiedon oppimisen integrointia. Näin ollen keskeistä työelämäyhteistyössä on molemminpuolisen osaamisen ja tiedon siirto. Jatkuva dialogi ja vuorovaikutus työelämän kanssa kehittävät opetusta ja lisäävät sen työelämävastaavuutta. Ammattikorkeakoulupedagogiikassa on keskeistä autenttiset oppimisympäristöt ja työelämäläheisyys. Tälle ajattelulle tarjoaa hedelmällisen maaperän situationaalinen oppiminen ja sen pedagogiset sovellutukset. (INTO Opiskelijoiden ja työelämän yhteyksien kehittämisverkosto 2011.)
Oppiminen on siis tällä meidän opintojaksollamme osallistumista asiantuntijakulttuurin toimintoihin ja työyhteisöön sosiaalistumista. Asiantuntijuus kehittyy parhaiten eritasoisten asiantuntijoiden muodostamassa oppimisyhteisössä. Tärkeää on, että oppilaitoksen puolelta on olemassa tarpeeksi ohjaajia ja tukijoita opiskelijalle, jotta hän ei jää yksin oman harjoitustyöprojektinsa kanssa. Työelämän puolelta opiskelija saa tukea sen verran, kun ohjaajan resurssit antavat periksi, mutta oppilaitoksen puolelta tulisi olla mahdollisuus tulla opiskelijan tueksi tarpeen tullen aina. Tuutorointi, mentorointi ja ohjaus ovat keskeisiä elementtejä tämän tavoitteen saavuttamisessa.
Oppimistehtävät
Tehtävä 1. Teoriaopiskelun jälkeen käytännön harjoittelujaksolla opiskelijat havainnoivat oman ohjaajansa tapaa tukea isyyttä ja arvioivat omia valmiuksiaan isyyden tukemiseen toteutetun teoriaopiskelun myötä. Sosiaalinen konstruktivismi korostaa oppimisen yhteyttä ympäristöön, tilanteeseen ja laajempaan kulttuuriin, jossa oppiminen tapahtuu. Havainnointitehtävän myötä opiskelija on juuri siinä yhteydessä, jossa hän tulevana terveydenhoitajana äitiys- tai lastenneuvolassa opittavaa tietoa tulee käyttämään. Oppiminen sidotaan tällä tavoin käyttöyhteyteensä. Tavoitteena on teorian soveltaminen käytäntöön. Havainnoimalla opiskelija osallistuu työhön "oppipoikana" tarkkaillen varttuneempien ammattilaisten työtä osallistuen siihen asteittain. Tällaisessa oppimisessa sosiaalistutaan tietyn kulttuurin ajattelutapoihin ja jäsenyyteen. (Tynjälä 2004, 63 - 64.) Havaintonsa opiskelija dokumentoi oppimispäiväkirjaan, joka toimii oppimiskokemusten reflektoinnin välineenä.
Tehtävä 2. Opintojakson aikana jokainen opiskelija haastattelee 2-3:a eri-ikäistä isää heidän kokemistaan haasteista isyydessä ja vanhemmuudessa. Haastattelu tapahtuu osana perheen neuvolakäyntiä. Isien esiinnostamat haasteet opiskelija dokumentoi. Tiedon ja oppimisen kontekstisidonnaisuus merkitsee sitä, että yhdessä ympäristössä ja yhdellä tavalla opittua tietoa ei välttämättä pystytä soveltamaan toisenlaisessa yhteydessä. Opitun tiedon sisäistämistä edistää se, että opittua tietoa kytketään monenlaisiin konteksteihin, tietoa käsitellään useista eri näkökulmista ja käytetään erilaisia esitystapoja ja oppimistehtäviä. Opiskelijan tietorakenteisiin kehittyy monipuolisia kytkentöjä opiskelluista asioista. (Tynjälä 2004, 64.)
Opiskelijoiden kartoittamat, isien kokemat haasteet kootaan yhteen yhteistapaamisessa, jossa keskustellaan haastatteluissa esille nousseista asioista, reflektoidaan harjoittelujaksolla havaittua ja opittua sekä kartoitetaan mahdollisia tiedonaukkoja. Yhteistapaamisessa korostuu oppimisen sosiaalisuus ja vuorovaikutuksellisuus. Tämä yhteistoiminnallinen opiskelumuoto mahdollistaa tiedon jakamisen, keskustelun, neuvottelun ja erilaisten tulkintojen esittämisen ja argumentoinnin. (Tynjälä 2004, 65.) Opiskelijat osallistuvat oman oppimisprosessinsa arviointiin ja lopputuloksena tavoitteenamme on suunnitella todettuihin tiedonaukkoihin tarvittava teoreettisen lisätiedon hakeminen, minkä pohjalta edetään tehtävään 3.
Tehtävän 2 yhteistapaamisessa sovitaan parityöskentelystä.
Tehtävä 3.
Parityöskentelyn tarkoituksena on hakea teoriatietoa todettuihin tiedonaukkoihin. Tehtäväjaosta sovitaan ryhmässä. Kukin opiskelijapari työskentee itsenäisesti tiedonhaun parissa ja opettaa hankkimansa tiedon ryhmän muille opiskelijoille harjoittelujakson jälkeen toteutuvilla teoriatunneilla. Konstruktivismiin pohjautuva pedagogiikka painottaa tilannesidonnaisuutta, ilmiökokonaisuuksien ymmärtämistä, metakognitiivisten taitojen merkitystä ja oppijoiden aktiivisuutta. Tämä edellyttää asioiden oppijakeskeistä käsittelyä mahdollisimman aidoissa tilanteissa. Aidot opiskelutilanteet integroivat teoriaa ja käytäntöä ja opiskelijat oppivat myös itsesäätelytaitoja. (Tynjälä 2004, 67.)
Ennen harjoittelujaksoa toteutettava teoriajakso on luentomuotoista ja tavoitteena on motivaation herättäminen ja oppimisprosessin käynnistäminen. Teoriajakson tavoitteena on synnyttää motivaatio, joka kantaa koko harjoittelujakson ja opintojakson ajan. Tehtävän 3 myötä opiskelijat jatkavat itsearviointiaan ja saavat ryhmältä vertaispalautetta. Itsearvioinnin opiskelijat palauttavat kirjallisena opettajalle opintojakson päättyessä. Itsearvioinnissa opiskelijat arvioivat opintojaksolla saamiaan ja hankkimiaan valmiuksia isien tukemiselle. Ongelmalähtöiset opetussuunnitelmat rakentuvat erilaisten ongelmien pohjalle - tässä tilanteessa isien tuottamiin haasteisiin/ongelmiin, joihin pyritään hakemaan vastauksia.
Opettaja antaa ryhmäpalautteen oppimisprosessista opintojakson päätteeksi. Lisäksi opettaja antaa itsearviontiin liittyvän palautteen opiskelijalle.
Arviointia ryhmätyöskentelystä
Tällä opintojaksolla oli tavoitteena yhteisöllisesti oppimaan oppiminen. Saamamme kokemus yhteisöllisestä oppimisesta oli uusi ja virkistävä, toisaalta myös erittäin haastava. Ryhmän jäsenten erilaiset tiedot ja taidot toimivat mielestämme hyvin yhteisöllisen oppimisen voimavarana. Ajattelun näkyväksi tekeminen yhteisesti kirjoittamalla vaatii vielä rohkeutta, sillä toisen tekstiä on vaikea lähteä muuttamaan. Kaikessa haastavuudessaan, yhteisöllinen opetus on kuitenkin tukenut itseohjautuvuuden kehittymistä ja itseohjautuvuuden vahvistuminen edesauttaa jokaista yksilöä toimimaan yhdessä muiden kanssa. Yhteisöllinen oppiminen vaatii rohkeaa heittäytymistä yhteisöllisen oppimisen ideaan ja maailmaan aktiivisena, tietoa hankkivana ja muokkaavana oppivan yhteisön jäsenenä!
Opintojakson myötä perehdyimme erilaisiin oppimisnäkemyksiin ja oppimiskäsityksiin; Vahvensimme ja lisäsimme kasvatustieteen perusopinnoista hankkimaamme tietoa. Hyödynsimme myös sähköisiä julkaisuja tiedon hankinnassa. Osa ryhmän jäsenistä sai ensimmäisen kokonaisuuden opintojakson suunnittelusta. Kertynyt kokemus on arvokasta lähestyviä käytännön harjoittelujaksoja ajatellen. Aihevalintaan kannustivat aiemmat terveydenhuoltoalan opinnot. Oman oppimisprosessimme ymmärtämisessä auttoi myös tuotoksen esittäminen muulle ryhmälle. Tämän harjoitustyön myötä opimme muilta, sekä itsestämme opiskelijoina. Saimme paljon tietoa, mutta sitä kaikkea ei tarvinnut hankkia itse, eli ryhmä tuki oppimista.
Mielestämme ryhmämme toimi koko harjoitustyöprosessin ajan hyvässä hengessä ja yhteistyö sujui ongelmitta. Jokainen ryhmäläinen piti kiinni omasta sovitusta työstettävästä alueestaan. Ryhmätyöskentelyämme haittasi se, että asumme eri paikkakunnilla, ja kasvokkain näkemiset jäivät melko vähäisiksi. Tämän vuoksi yhteisöllinen oppimisprosessi edellyttää jatkossa lisäkokemuksia. Olisimme voineet käyttää enemmän Wikispacen keskustelualustaa suunnitelmien tekemiseen ja ajatusten vaihtoon. Toisaalta, olimme jonkin verran puhelinyhteydessä keskenämme. Wikispacessa olleiden teknisten ongelmien takia, ja kurssin melko nopean aikataulun tiimoilta, välillä työskentely oli sekavaa ja kaikkia asioita ei ennättänyt miettiä aivan niin loppuun saakka kuin olisimme halunneet. Olemme kuitenkin kokonaisuutena tyytyväisiä suunnittelemaamme kurssiin. Pidämme aihetta tärkeänä ja ajankohtaisena. Odotamme innolla, että jonain päivänä pääsemme vetämään itse opettajan työssämme kurssia! Tästä kurssista on varmasti hyötyä tulevaisuutta ajatellen. Opintokokonaisuuden toteuttamisessa mielestämme motivointi aiheeseen toteutuu luonnostaan valmistuvien opiskelijoiden oman elämäntilanteen pohjalta - hyvin monelle opiskelijalle perheen perustaminen ja vanhemmuus ovat ajankohtaisia valmistumisen jälkeen.
Lähteet
Hakulinen-Viitanen Tuovi. 2011. Henkilökohtainen konsultaatio isien tukemisen sisältöalueista. Heinonen, V & Kari, J.1981. Oppimisen psykologia opetus- ja kasvatustyötä varten. Kustannusosakeyhtiö Otavan painolaitokset. Keuruu. INTO Opiskelijoiden ja työelämän yhteyksien kehittämisverkosto 2011. Osoitteessa: http://into.cou.fi/sivu.asp?luokka_id=3&main=1 24.4.2011.
Kaljunen Leena, pelkonen Marjaana, Hakulinen-Viitanen Tuovi 2006. Voimavaralomakkeen kehittäminen ensimmäistä lastaan odottavan perheen voimavaraisuuden tunnistamiseksi. Hoitotiede Vol. 18, no 3, 2006.
Karttunen, P. 1999. Tietoa hoitotyön toimintaan. Sairaanhoidon opiskelijoiden käsityksiä tiedosta ja tiedon suhteista toimintaan.
Acta Universitantis Tamperensis 651. Tampere: Tampereen yliopisto. Kekkonen Joonas. Isä venyy, isä jaksaa. Teoksessa Jämsä Juha, Susa Kalliomaa (toim.). Isyyden kielletyt tunteet. Väestöliitto. Kääriäinen Maria. 2011. Luento-diat. Leino-Kilpi,H. 2003. Potilas hoitotieteessä. Hoitotiede 15 (6), 292-294. Mäkinen, Päivi. 2002. Verkko-tutor. Mitä on oppiminen? Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Saatavissa: http://www.uta.fi/tyt/verkkotutor/oppiminen.htm Pelttari, P. 1997. Sairaanhoitajan työn nykyiset ja tulevaisuuden kvalifi kaatiovaatimukset. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Tutkimuksia 80. Väitöskirja. Helsinki: Stakes.
Ryhmän aihe: ISIEN JA ISYYDEN TUKEMINEN ÄITIYS JA LASTENNEUVOLOISSA
Perustelut aiheelle
Neuvolatyössä on pitkään kiinnitetty huomiota vanhemmuuden tukemiseen. Perinteisesti neuvolatyö on ollut äiti-lapsi keskeistä ja isyyden tukemisen osuus on jäänyt vähemmälle tarkastelulle. Muutosta tähän perinteiseen työtapaan on kuitenkin tullut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vanhempien tukeminen lapsen kasvatuksessa ja hoidossa on neuvolatyön tärkeimpiä tehtäviä. Vanhemmuuden tukeminen osana neuvolatoimintaa on noussut esille kolme, neljäkymmentä vuotta sitten, kun perhevalmennusta on alettu kehittää. Isien tuen tarvetta ja tuen saantia neuvolatoiminnan yhteydessä on alettu tutkia 1990-luvun lopulla. (Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2008:24.)
Sosiaalisella tuella on olennainen vaikutus vanhemmuuteen. Neuvolasta vanhemmat voivat saada kaikkia sosiaalisen tuen muotoja: tietotukea, tunnetukea, vertaistukea ja käytännön apua. Neuvolassa vanhemmat voivat pohtia lapsiperheen varhaisvaiheeseen kuuluvia lapsiperheen kehitystehtäviä, kuten muuttuva suhde itseen, muuttuva suhde puolisoon, suhde lapseen, muuttuva suhde omiin vanhempiin ja muuttuneet elämänolosuhteet. Vanhemmilla on erilaisia toiveita siihen, millaista vanhemmuuden tukea neuvolasta odotetaan. (Viljamaa 2003, 30.) Perhekeskeisyys on määriteltävä uudelleen niin, että se käsittää myös isät. (Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2008:24.)
Isäksi tullaan usein samanaikaisesti muiden elämänmuutosten kanssa. Suomalainen isyys alkaa tavallisimmillaan niinä vuosina, joina mies valmistuu ammattiin, siirtyy työelämän piiriin ja hankkii asuntolainan. Muutamassa vuodessa elämäntapa ja ajankäyttö muuttuvat. Elämän painopistealueet ja aiemmat elämänarvot vaihtuvat nopeasti, minkä vuoksi elämä voi tuntua vaikeasti hallittavalta. Tilastojen mukaan ensimmäisen lapsen ensimmäiset ikävuodet ovat todennäköisin aika avioeroon, syrjähyppyyn tai muutoin parisuhteen ongelmiin. Yleisinä ilmiöinä pidetään seksuaalisuuden muuttumista ja eräänlaista "näivettymistä" raskauden ja lapsen tulon myötä. (Kekkonen 2010.) Vanhemmuuden haasteisiin tarvitaan tukea samanarvoisesti sekä äitiyden että isyyden suhteen! Isyyden tueksi -projekti 2008 - 2011 pyrkii rakentamaan laaja-alaista mallia isyyden tukemiseksi nyky-yhteiskunnassa.
Lapsen oikeuksien julistuksen tarkoituksena on taata jokaiselle lapselle onnellinen ja turvallinen lapsuus rotuun, sukupuoleen, ihonväriin, kieleen, uskontoon, poliittiseen vakaumukseen, kansalliseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen tai syntyperästä taikka muusta johtuvaan asemaan katsomatta. Terveyttä edistävä, suojaava ja ennaltaehkäisevä neuvolatyö on yksi yhteiskuntamme tarjoamista maksuttomista peruspalveluista turvallisen ja onnellisen lapsuuden tukemiseksi. Perinteisesti neuvolatyö huomioi naisen ja hänen kokonaisvaltaisen tukemisensa niiden muutosten myötä, joita perhesuunnittelu, raskaus ja vanhemmuus hänen elämäänsä tuovat. Uusi neuvola-asetus velvoittaa kuntia järjestämään suosituksen mukaiset määräaikaiset terveystarkastukset 1.1. 2011 alkaen. Asetuksen tarkoituksena on varmistaa, että lasta odottavien naisten ja perheiden sekä alle kouluikäisten lasten ja perheiden terveysneuvonta ja terveystarkastukset ovat suunnitelmallisia, tasoltaan yhtenäisiä sekä yksilöiden ja väestön tarpeet huomioon ottavia. Uusi neuvola-asetus koskee myös koululaisten ja opiskelijoiden terveysneuvontaa ja määräaikaisia terveystarkastuksia. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2010.) Neuvolatyön kehittämissuunta kohdistuu perheiden kokonaisvaltaiseen huomioimiseen ja tukemiseen. Hyvinvointineuvolamallin tavoitteena on edistää lasten hyvinvointia tukemalla vanhemmuutta ja vahvistamalla ennaltaehkäiseviä työkäytäntöjä ja toimintarakenteita peruspalveluissa. Mallin tavoitteena on vahvistaa ja tukea varhaista vuorovaikutusta lapsen ja vanhempien välillä. Perhe on lapsen tärkein kehitysympäristö, johon kiinteästi kuuluvat molemmat vanhemmat, heidän hyvinvointinsa, parisuhteensa ja kykynsä vanhemmuuteen. Lasten ja nuorten häiriöpalvelujen tarpeen lisäännyttyä viimevuosina, on aikuisten muuttumiseen tähtäävä tuki, ohjaus ja neuvonta osoittautunut tarpeelliseksi. (Rimpelä 2007.)
Sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2008 tekemän selvityksen mukaan isien käynnit äitiys- ja lastennneuvolassa olivat viimeisen viiden vuoden aikana lisääntyneet. Selvityksen mukaan neuvoloiden välillä oli huomattaviakin eroja isien tukemisessa, minkä katsottiin merkitsevän epätasa-arvoa erityisesti isien, mutta myös perheiden näkökulmasta. Kaksi kolmesta terveydenhoitajasta toivoi lisää koulutusta ja aineistoja isien tukemiseen kyetäkseen vastaamaan niihin haasteisiin, joita he kohtaavat tavatessaan isiä miehinä ja vanhempina. Täysin riittäviksi valmiutensa isien tukemiseen arvioi noin 6 % terveydenhoitajista (N=421). Terveydenhoitajat olivat yleisimmin hankkineet lisävalmiuksia isien tukemiseen omatoimisen opiskelun ja täydennyskoulutuksen avulla. Vain vajaa kolmannes (29 %) oli saanut koulutusta isien tukemiseen ammatillisessa peruskoulutuksessa. Valmiuksien kehittämisen tueksi kaivattiin uutta, ajantasaista aineistoa ja lisäkoulutusta sekä yhteisiä linjauksia isien tukemiseen. Tukea terveydenhoitajat toivoivat myös esimieheltään ja moniammatilliselta tiimiltä. Lisäksi he toivoivat työnohjausta ja tukea työkavereiltaan. (Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2008:24.)
Ryhmämme päätyi suunnittelemaan uuden opintokokonaisuuden isien ja isyyden tukemiseksi äitiys- ja lastenneuvolatyössä terveydenhoitajien ammatilliseen peruskoulutukseen. Peruskoulutuksessa annettavan opetuksen tavoitteena on pienentää sosiaali- ja terveysministeriön selvityksessä vuonna 2008 esiintulleita neuvoloiden välisiä eroja isien tukemisessa. Isyyden tueksi -projektin tuloksia on tulevaisuudessa mahdollista hyödyntää opetuksen sisällöllisessä suunnittelussa ja päivittämisessä.
Aikataulu ja työskentelyn sisällöt:
Materiaalin hankinta aloitettiin heti. Päätettiin tutustua Stakesin raportiin 2008:24.
Lähitapaaminen 18.04.2011
- Tehtävän sisällöllinen suunnittelu. Tarkemman aikataulun suunnittelu. Ryhmän oppimistavoitteiden asettaminen.
Lähitapaaminen 27.04.2011
- Opintojakson suunnitelman läpikäyntiä ja arviointia. PowerPoint esityksen laatiminen didaktiikan työpajaa varten.
Suunnitelman esitys 2.5 2011 työpajassa.
Oppimistavoitteenamme on:
- perehtyä, ymmärtää ja sisäistää erilaisia oppimisnäkemyksiä ja oppimiskäsityksiä.
- saada kokemus yhteisöllisestä oppimisesta prosessina.
- kyetä suunnittelemaan yhden opetuskokonaisuuden tavoitteet, sisältö, opetusmenetelmät ja arviointi.
- oppia ymmärtämään omaa oppimisprosessiamme ja oppimistamme.
Hoitotyön opintojakson suunnitelma
Opintojakso: ISIEN JA ISYYDEN TUKEMINEN ÄITIYS JA LASTENNEUVOLOISSA
Opintojakso toteutetaan terveydenhoitajien syventävissä opinnoissa.
Opintojakson laajuus 2 op.
Opetuksen sisältö: Teemat
1) Siirtymävaihe isyyteen
2) Parisuhteen muutos
3) Työn ja perheen yhteensovittaminen; vanhemmuuden roolit, itsehoito, sosiaalinen-/vertaistuki.
Perustelu teemavalinnoille:
Vanhempien parisuhteen toimivuus vaikuttaa myönteisesti lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen ja elämäntilanteen myönteiseksi kokemiseen. Vanhemmuus puolestaan lisää yhteenkuuluvuudentunnetta parisuhteessa. Parisuhteen hotaminen, siihen liityvien ongelmien käsittely ja valmistautuminen lapsen syntymän mukanaan tuomiin muutoksiin on tutkimuksissa koettu keskeisiksi tulevaisuuden teemoiksi neuvolatyössä. (Kaljunen, Pelkonen, Hakulinen-Viitanen 2006; Hakulinen-Viitanen 2011.)
Opintojakson tavoitteet:
- Opiskelija tiedostaa isien tukemisen merkityksen äitiys- ja lastenneuvolassa.
- Opiskelija saa valmiuksia isien tukemiseen ja isät huomioiviin työtapoihin.
- Opiskelija saa valmiuksia isät huomioivan neuvolaympäristön kehittämiseen ja valmiuksia yhteistyön tekemiseen muiden isätyötä
tekevien kanssa.
Millaista oppiminen on ja millainen toiminta käynnistää oppimisen ja miksi?
Oppimisen yksiselitteinen käsitteellinen kuvaaminen on vaikeaa. Eri oppimisteoriat ja -näkemykset tarkastelevat ja määrittelevät oppimista eri tavoin. Behavioristinen oppimiskäsitys tarkasteli oppimista lähinnä ulkoisena tiedon siirtona opettajalta oppijalle. Nykyisin oppimisen katsotaan olevan luonteeltaan konstruktivistista, oppijan aktiivista tietämyksen "rakentamista", jolloin rakennusaineksina on paitsi uusi tieto, myös aikaisemmin hankitut tiedot ja kokemukset. (Mäkinen 2002.)
Oppimisessa voidaan erottaa joitain sille ominaisia tunnuspiirteitä, jolloin oppiminen sisältää:
- Oppimisprosessin ja oppimisen tulokset
- Muutoksen yksilön arvoissa ja asenteissa, sekä tiedoissa, taidoissa ja strategioissa
- Vuorovaikutteisuuden
- Muutoksen, joka voi olla, mutta ei välttämättä ole tietoisesti tarkoituksellinen (Mäkinen 2002.)
Oppiminen voidaan määritellä interaktiiviseksi prosessiksi, jossa oppija muuntaa kokemuksiaan siten, että hänen tiedoissaan, taidoissaan ja asenteissaan tapahtuu pysyviä muutoksia. (Mäkinen 2002.)
Oppimisen prosessi ei ole "käsin kosketeltavaa" tai ulospäin näkyvää, vaikka prosessin tulos saattaakin olla selvästi havaittavissa, erityisesti taitojen oppimisessa. Usein oppiminen on kuitenkin enemmän "sisäistä", ajattelun kehittymistä ja näkyy toiminnassa tai asenteissa ajallisesti ehkä hyvin paljon myöhemmin. Oppimista ei välttämättä havaitse oppija tai muutkaan helposti, eikä tällaista pitkäaikaista prosessia välttämättä edes mielletä oppimiseksi. (Mäkinen 2002.)
Kaikille oppijoille kaikissa oppimistilanteissa "oikeaa tapaa oppia" ei ole olemassa. Ihmiset eroavat toisistaan oppijoina, myös sama yksilö oppii erilailla erilaisissa oppimistilanteissa. Erilaiset oppimistavat ja -strategiat tekevät oppimisesta joustavaa, jos oppija osaa erilaisissa tilanteissa "valita" tehokkaimman tai soveliaimman strategian. Mitä paremmin tiedostaa ja tuntee oman tapansa oppia, sitä paremmin pystyy toimimaan muuttuvissa tilanteissa. Tällöin puhutaan metakognitiivisista taidoista ja/tai reflektiosta. (Mäkinen 2002.)
Oppiminen on hyvin henkilökohtainen asia, jokaiselle kehittyy omanlaisensa tapa oppia omassa oppimiskehyksessään. Nimenomaan aikuisopiskelijoiden kohdalla erot oppijoina tulevat näkyviin; iän ja elämänkokemuksen myötä näkemykset ja tulkintatavat asioille sekä oppimiskehys saattavat olla monimuotoisemmat. (Mäkinen 2002.)
Itseohjautuvalla oppimisella viitataan oppijan henkilökohtaisiin ominaisuuksiin sekä oppimisprosessiin. Oman yksilöllisyyden ymmärtäminen ja itseohjautuvan oppijan ominaisuuksien kehittyminen vie aikansa ja edellyttää yleensä tukea sosiaaliselta verkostolta. Oppimisympäristön tulisi tarjota mahdollisuus ohjaukseen, joka keskittyy oppimisprosessin eteenpäin viemiseen sekä auttaa oppimisen karikoissa ja tukee oppijaa henkisesti oppimisprosessin eri vaiheissa. (Mäkinen 2002.)
Kaikkeen tietoiseen ja huomattavaan osaan tiedostamatontakin käytöstä liittyy motivaatio. Kaikki käyttäytymistä koskeva tulkinta ja selittäminen joutuu etsimään tietoa myös motiivien vaikutuksista. Oppimistilanteissa motiivit ovat kysymyksessä esimerkiksi silloin, kun pohditaan oppilaiden harrastuksen herättämistä ja ahkeruuden sekä mielenkiinnon ylläpitämistä oppimisen yhteydessä. Motivaatio tarkoittaa yleisenä oppisanana käyttäytymistä virittävien ja ohjaavien tekijöiden järjestelmää. Oppiminen on vankempaa, kun se tapahtuu motivoituna. Jos opiskelun motiivit ovat voimakkaat, nousee yleensä myös suoritustaso. (Heinonen & Kari 1981,62-66.)
Oppiminen kytkeytyy toimintaan. Oppiminen auttaa orientoitumaan, sopeutumaan, kehittymään, ratkaisemaan ongelmia ja vastaamaan haasteisiin. (Rauste-von Wright & von Wright 1997.)
Isyyden tukemista käsittelevällä opintojaksolla opiskelijan on tarkoitus lisätä ymmärtämystään perhekeskeisestä neuvolatyöstä ja isien tukemisesta. Tiedot syventyvät myöhemmin käytännön työelämässä. Opintojakson myötä opiskeljijalle kehittyy valmiuksia havaita, millaista tukea ja kannustusta vanhemmuudessa perheet ja miehet haluavat ja tarvitsevat. Opiskelija pohtii isien tukemisen merkitystä lapsen- ja koko perheen hyvinvoinnille sekä suhtautumista isyyteen tasavertaisena vanhemmuutena äitiyden rinnalla. Isyyttä tarkastellaan tilanne ja olosuhteet huomioon ottaen. Vanhempien odotukset neuvolalta ja tyytyväisyys palvelumuotoihin ovat kehittämistyön lähtökohdat. Perheiden tilanteet ovat moninaiset; huomion kohteena ovat mm. erilaisista kulttuuriympäristöistä tulevat asiakkaat, uusperheiden taustalla olevat tekijät, työn ja perheen yhdistämiseen liittyvät tekijät ja perheen monitasoiset suhteet. Äitiys ja isyys ovat erilaisia ilmiöitä, jotka on erikseen huomioitava neuvolatyössä. (Viljamaa 2003, 19). On asiakaslähtöisesti selvitettävä, millaisia tuen muotoja kutkin perheet tarvitsevat. Vanhemmuus on muuttunut modernissa tietoyhteiskunnassa. Vanhemmat pohtivat vanhemmuuttaan yhä useammin verkkoneuvolassa, joka on myös vertaistuen muoto.(Viljamaa 2003, 116).
Vanhemmuus on laaja ilmiö ja neuvolatyössä hankitaan jatkuvasti tietoa kokemusperäisesti sekä hyödynnetään tutkimusperäistä tietoa. Vanhemmuutta on tarkasteltava monitieteisesti. Vanhemmuus on perheen sisäinen asia, johon ulkoinen toimintaympäristö vaikuttaa. (Viljamaa 2003, 19). Neuvolaharjoittelun aikana oppimisen ja toiminnan välinen kytkeymä korostuu; opimme toiminnan välityksellä toimintaa varten. Korostuu myös se, että informaation vastaanottaminen on valikoivaa ja tulkitsevaa, tietoa konstruoidaan aktiivisesti. (Rauste-von Wright & von Wright 1997,20.)
Miten oppiminen etenee?
Oppimistapahtumaan kuuluu useita eri vaiheita. Oppimisen tavoite asetetaan joko ympäristön taholta, tai yksilö valitsee tavoitteen itse. Osa tavoitteista jää yksilöltä tiedostamatta. Esimerkiksi tapojen synnyssä esiintyy oppimista, jonka tavoitteet eivät ole tietoisia. Valmius oppimiseen vaihtelee kypsymistason ja aiemmin opittujen suoritusten mukaan. Oppimisen aikaista ympäristöön sisältyvää ärsykkeiden kokonaisuutta nimitetään oppimistilanteeksi, johon kuuluvat oppimistehtävää koskevat varsinaiset oppimisärsykkeet sekä lisäksi ympäristöärsykkeet, kuten opiskeluhuone ja opiskeluympäristö. Oppimistilanteeseen voidaan osittain lukea myös yksilön sisäiset tilat. Oppimistilanteen tulkinta alkaa havainnoista ja tarkkaavaisuuden keskittymisestä ärsykkeisiin. Oppimistilanteen tulkinta on oppimistulosta myös aikaisemmista kokemuksista. Tulkinnan jälkeen yksilö vastaa suorituksellaan tilanteeseen ja suorittaa oppimistehtävän. Reaktio voi saada tehtävän mukaan erilaisia muotoja, tavallisesti se on lukuisten erilaisten reaktioiden muodostama kokonaisuus. Jos reaktiot ovat sopivat, yksilö saavuttaa toivotun oppimistuloksen. Oppimistuloksen ollessa suotuisa, ympäristön taholta voi tapahtua opitun vahvistamista, mikä voimistaa opittua. Elleivät reaktiot ole tilanteen vaatimusten mukaiset, oppiminen epäonnistuu ja yksilö kokee eron tavoitteen ja suorituksen välillä. Esiintyy minän puolustusmekanismeja, joiden avulla yksilö pyrkii sopeutumaan epäonnistuneeseen suoritukseen. Oppimistuloksesta saatua tietoa käytetään hyödyksi ohjatessa reaktioita myöhemmässä oppimisessa. (Heinonen & Kari 1981, 59-60.)
Terveydenhoitaja voi arvioida ammatillista osaamistaan eri osaamisalueilla arvioidaan käyttämällä verbejä tietää, ymmärtää, soveltaa, analysoida ja kehittää. Tietäminen tarkoittaa osaamisalueiden asioiden muistamista ja mieleen palauttamista. Ymmärtäminen edellyttää asioiden välisten yhteyksien hahmottamista ja merkityksen ymmärtämistä. Soveltaminen edellyttää tietojen muuttumista taidoiksi ja käytännön toiminnaksi. Analysoinnilla tarkoitetaan osaamisalueiden erittelyä ja yhdistämistä uudenlaiseksi kokonaisuudeksi. Kehittäminen kuvaa asioiden kriittistä arviointia ja tutkittuun näyttöön perustuvaan tietoon pohjautuvaa uudenlaista tekemistä. (Terveydenhoitajaliitto 2008, 6.) Myös terveydenhoitajiksi opiskelevat voisivat arvioida ammatillista kehittymistään näiden esimerkkien avulla.
Terveydenhoitajaopiskelijoiden tulisi koulutuksen aikana saavuttaa riittävät tiedot ja taidot kehittääkseen ammatillista osaamistaan sekä hankkiakseen uusinta näyttöön ja tutkittuun tietoon perustuvaa tietoa ja sen lukemiseksi ja käyttöön ottamiseksi. Terveydenhoitajana ammatillisen kehittymisen tulee jatkua läpi elämän. Opittavia tietoja tarkastellaan aikaisempien tietojen, taitojen ja uskomusten mukaisesti. Terveydenhoitajan työssä tarvittava ammatillinen osaaminen, kompetenssi pohjautuu tutkittuun, näyttöön perustuvaan tietoon. Ammatilliseen osaamiseen kuuluvat ammattispesifiset tiedot ja taidot, yleiset työelämävalmiudet ja itsesäätelyvalmiudet. Nämä näkyvät tekemisen valmiutena ja tulosten saavuttamisena sekä siltana koulutuksen ja työelämän välillä. (Karttunen, 1997, Pelttari 1999.) Leino-Kilven (2003) mukaisesti hoitotyöntekijän yksilöllinen tieto- ja taitorakenne muodostuu osaamisesta, tietämisestä ja arvostamisesta.
Työntekijöiden arviot siitä, mitä he tietävät ja eivät tiedä, vaihtelevat suuresti. Oman tietämisen arviointikykyä, tietoa tiedosta, kutsutaan metatiedoksi. Tämä tarkoittaa osaamista arvioida sitä, miten suoriutuu tiettyjen tehtävien tekemisestä. Henkilö, joka tietää itsestään enemmän ja osaa soveltaa tietoa käytäntöön, selviytyy paremmin vaikeissa tehtävissä ja tilanteissa. Hänellä on valimiuksia, joiden avulla tulee tietoiseksi omasta oppimisesta ja ajattelusta sekä kokemuksista tietojen ja taitojen soveltajana. Tarvitaan tällaisia taitoja, jotka mahdollistavat uuden tiedon nopean hankkimisen ja nopean reagoimisen muutoksiin. Työelämän nopea ja jatkuva muutos edellyttää jatkuvaa tietojen ja taitojen uusimista, jotta voi vastata työelämän muuttuviin tarpeisiin ja selviytyä työtehtävistä. (Terveydenhoitajaliitto 2008, 8.)
Mihin oppimisnäkemykseen oppiminen perustuu ja miksi?
Opintojaksolla oppimisnäkemys perustuu sosiokonstruktivistiseen tiedonkäsitykseen ja oppimisnäkemykseen. Käsitys tiedosta perustuu ajatukseen, ettei tieto voi koskaan olla tietäjästään riippumatonta, vaan yksilön ja yhteisön itsensä rakentamaa. Oppija nähdään aktiivisena tietoa hankkivana ja muokkaavana oppivan yhteisön jäsenenä. Heidän aikaisemmat tiedot, taidot ja kokemukset korostuvat uuden tiedon tulkinnassa ja ovat perusta oppimiselle. Faktojen oppiminen liitetään aikaisempaan tietoon ja laajempiin kokonaisuuksiin. Konstruktivismi korostaa myös oppijoiden uudelleenrakennettujen tulkintojen toimivuuden kokeilemista käytännössä. Yleensä tieto syntyy yhteistyössä, yhteistoiminnallisesti toisten ihmisten kanssa, joissa kullakin on omanlaistaan osaamista, jonka yhteen kokoaminen voi tuottaa paremman tuloksen kuin yksilöllinen suorittaminen. Sosiaalisessa konstruktivismissa yhteisölliset kokemukset välittyvät vuorovaikutuksen kautta ja rikastuttavat oppimistuloksia yhteisten käsitysten vaihdon ja keskustelun pohjalta. (Kääriäinen 2011; Uusikylä & Atjonen 2005.)
Sosiaalisessa kontekstissa, esimerkiksi keskusteluissa ja ryhmätoiminnassa, yksilön ajatteluprosessit tulevat myös " näkyviin " hänelle itselleen ja muillekin; tämä tuo hänelle uusia mahdollisuuksia reflektoida niitä sekä itsekseen että vastavuoroisesti.
( Rauste-von Wright & von Wright & Soini 2003.)
Mielestämme sosiokonstruktivistinen oppimisnäkemys sopii suunniteltuun opintojaksoon; opintojakson alussa teoriatunneilla opiskelijat saavat perustietoa perheen tukemisen eri ulottuvuuksista ja erityisesti isyyden tukemisen haasteista. Tavoitteena on opiskelijoiden motivaation herättäminen ja oppimisen käynnistyminen muun muassa selvittämällä opiskelijoiden ennakkokäsityksiä opintojakson aiheesta. Opiskelijat saavat vapaasti tuoda esille näkemyksiään ja keskustella niistä yhdessä toisten opiskelijoiden kanssa. Käytännön harjoittelun jälkeisessä yhteistapaamisessa korostuvat juuri vuorovaikutuksellisuus ja sosiaalisuus. Opiskelijat jakavat toistensa kanssa kokemuksiaan oppimistehtävistään, keskustelevat niistä yhdessä ja tuovat esille uusia näkökulmia. Saatua tietoa työstetään yhdessä ja yhdessä tuotetun uuden tiedon avulla oppiminen syvenee.
Mitä oppiminen edellyttää opiskelijalta ja opettajalta?
Kun oppiminen ymmärretään käsitteelliseksi muutokseksi on tavoitteena ymmärtävä oppiminen. Tällöin on tärkeää, että oppija tunnistaa itselleen tyypillisiä oppimisen piirteitä. Hänellä tulisi olla henkilökohtainen näkemys siitä, mitä oppiminen on, onko se toistavaa vai muutokseen tähtäävää. Opettajan olisi pyrittävä muuttamaan pedagogisia ratkaisujaan niin, että myös oppilaan ajatus kulkisi siihen suuntaan kuin konstruktivistinen käsitys nykyään suosittaa. (Uusikylä & Atjonen 2005.)
Konstruktivistisen käsityksen mukaan oppimisen edellytyksenä ja tavoitteellisen oppimisen kannalta on olennaista, että oppija itse tulee tietoiseksi siitä, mitä hän kulloinkin opittavasta asiasta ymmärtää ja osaa tai ei ymmärrä ja ei osaa: tämä edesauttaa relevanttien kysymysten asettamista ja järkevää tiedonhakua. Tärkeitä eivät ole faktojen hallinta ja yksittäiset taidot sinänsä, vaan se organisoitu tieto- tai taitorakenne, johon ne sisältyvät. Ymmärtämisen kriteerit ovat viime kädessä toimintaan liittyviä, toiminnassa ilmeneviä. (Rauste- von Wright & von Wright & Soini 2003.)
Oppiminen perustuu siis yksilön ja hänen ympäristönsä väliseen vuorovaikutukseen ja että se usein on luonteeltaan yhteistoiminnallista. Samalla se on kuitenkin yksilöllistä: monia oppimistapahtuman piirteistä voidaan parhaiten kuvata tarkastelemalla tätä tapahtumaa yksilön kannalta. Erityisesti kiinnostusta on herättänyt oppimisen tavoitteellinen säätely, jota on luonnehdittu metakognitioksi. Oppimisen säätely eli metakognitio on ymmärrystä omista kognitiivisista toiminnoista, ajattelusta, oppimisesta ja tietämisestä. Oppijalla tulisi olla tietoisuus siitä, mitkä tiedot ja taidot ovat hyödyllisiä tai hyödyttömiä jonkin tehtävän suorittamisen tai asioiden ymmärtämisen kannalta tai tarpeellisia jonkin ongelman ratkaisemiseksi. Metakognitioiden avulla yksilö voi säädellä omaa toimintaansa ja esimerkiksi valita tehokkaita päättelyn ja ajattelun strategioita tiettyjen tavoitteidensa saavuttamiseksi. Säätelyn tulisi olla oppijan sisäistä eikä ulkoa päin ohjattua opettajan kontrollointiin perustuvaa. ( Rauste-von Wright & von Wright & Soini 2003.)
Oppiminen perustuu yksilön ja hänen ympäristönsä väliseen vuorovaikutukseen ja on sidoksissa tilanteeseen. Sosiaalinen konstruktivismi korostaa yhteisöllistä oppimista, jossa tieto on sosiaalisesti tuotettua. Näkemyksen mukaan jokaisella yhteisön jäsenellä on yhteinen tehtävä ja tavoite, jossa pyritään jaettujen merkitysten ja yhteisen ymmärryksen rakentamiseen vuorovaikutuksessa. Yhteinen tavoite myös kirjataan ylös. Yhteisöllinen oppiminen edellyttää yhteisen tavoitteen lisäksi yhteistä tietoa ja materiaalia, jotta yhdessä toimiminen olisi mahdollista. Lisäksi yhteisöllisyys edellyttää opiskelijoilta motivaatiota toimia ryhmässä, aikaa ja tilaa neuvotteluille, lupaa olla eri mieltä, kognitiivisten konfliktien aikaansaamista, sitoutumista oppimistehtävän yhteisölliseen työstämiseen sekä ryhmän toiminnan itsearviointia. (Kääriäinen 2011.)
Tarkoituksenmukainen oppimistoiminta edellyttää oppijan kykyä itsearviointiin ja reflektioon. Voidakseen reflektoida omaa ajatteluaan yksilön täytyy tulla tietoiseksi omista ajatteluprosesseistaan. Itsereflektio edellyttää siis oman "sisäisen" toiminnan tiedostamista ja tulkintaa, omien intentioiden ja motiivien ottamista tarkastelun kohteeksi. Sitä mukaa kun yksilö itsereflektion varassa analysoi omia tieotojaan ja taitojaan, hän saa uusia mahdollisuuksia näiden tietojen ja taitojen tavoitteelliselle siirtovaikutuuksille eli niiden käytölle uusilla alueilla. Reflektoimalla tietoisesti oman toimintansa perustana olevia tavoitteita yksilö voi kehittää minäänsä vaikkapa sosiaaliseen yhteisöön paremmin mukautuvaksi. Onnistuneen itsearvioinnin tekeminen on taito, jonka oppiminen on kytköksissä itserefleksiivisen ajattelun kehittymiseen. Itsearviointi on viime kädessä prosessi, jonka välityksellä niin oppija kuin opettajakin oppii tuntemaan itseään.(Rauste-von Wright & von-Wright & Soini 2003.)
Sosiokonstruktivismissa opettajan rooli nähdään oppimisprosessin ohjaajana ja tukijana, ymmärtämisen auttajana, kehityksen alkuunpanijana. Opettajaa tarvitaan suuntaamaan oppimista osoittamalla sille tavoitteet ja arvioimalla oppimista. Yhteisöllistä oppimista tukee ennalta määritellyt ohjeistukset oppimisprosessin vaiheistamiseksi ja vuorovaikutuksen lisäämiseksi. Erityisesti oppimisprosessin alussa tarvitaan ulkoista tukea ja kontrollia, sillä aikuinenkaan oppija ei välttämättä luonnostaan ole itseohjautuva. Oppimaan oppimisen myötä lisätään oppimisen itsesäätelyä ja tätä kautta opiskelijan itseohjautuvuutta. Opiskelijoiden motivaation heräämisen ja ylläpitämisen kannalta myös mielekäs; ongelmalähtöinen, analyyttisyyttä vaativa ja käytännön tilanteisiin liittyvä oppimistehtävä nähdään tärkeänä oppimista edistävänä tekijänä. Onnistuneen oppimistehtävän suorittamiselta vaaditaan osaamisen kuvaaminen opiskelijoille. Käytännössä osaamisen kuvaus voi näkyä esimerkiksi arvointikriteeriessä. (Kääriäinen 2011.)
Missä oppiminen tapahtuu ja miksi? Vaatimukset oppimisympäristölle ja miten oppimisympäristö tukee oppimista?
Käytettävät opetus- / oppimismenetelmät ja perustelut
Mielestämme kurssimme aihe on hyvin käytäntöön linkittyvä, joten pääasiallinen oppiminen tapahtuisi integroidusti neuvolaharjoittelujen yhteydessä. Ennen työharjoittelun alkua opiskelijoille pidetään teoriaopetusta isyyden tukemisen keskeisistä sisällöistä. Näitä ovat vanhemmuus, isän suhde lapseen ja isän roolin tukeminen (Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2008:24). Lähitapaamisia on useita läpi työharjoitteluprosessin. Esimerkiksi havainnoinnin, haastattelun ja teorian opiskelun jälkeen tulisi olla omat tapaamisensa, joissa käytäisiin läpi opittuja asioita. Nämä tapaamiset voisivat olla useammalle opiskelijalle yhteisiä, mutta tarvittaessa opiskelijalle ollaan valmiita järjestämään myös yksilöllistä ohjausta.
Koska selvityksen mukaan isien entistä parempi mukaan saaminen edellyttää joustavien neuvolapalvelujen lisäksi perhe- ja työelämän kehittämistä lapsiperheiden näkökulmasta, on neuvolan osalta kehitettävä isiä mukaan ottavia työtapoja, henkilökunnan kouluttamista sekä neuvolaympäristöä ja –kulttuuria miesten malliin. Yhteistyön tekeminen kunnan muiden tahojen ja järjestöjen kanssa tuo mukaan lisää työntekijöitä ja tarvittavaa asiantuntemusta. (Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2008:24.) Näin ollen opiskelijoille annetaan mahdollisuus työharjoitteluajalla käydä muutamia päiviä halutessaan tutustumassa alueellisesti neuvoloiden yhteistyökumppaneihin ja heidän toimintaansa.
Perustelemme oppimisympäristön valinnan opetusministeriön ja ammattikorkeakoulujen välisten tavoitesopimuksien tavoitteiden ja suunnan mukaisesti. Tavoitteena on ollut ja on edelleen korostaa tutkinnoissa työelämän osaamis- ja kehittämisvaatimuksia. Opintojen kehittämisen painopisteenä ovat ohjaus- ja neuvontapalvelut, virtuaaliopinnot sekä yrittäjyyden edistäminen. Ammattikorkeakoulujen profiilin pohjana on ammatillisen korkeakouluopetuksen ja soveltavan tutkimus- ja kehitystyön kokonaisuus. Sen keskiössä ovat opiskelijan näkökulmasta työ- ja elinkeinoelämään sidotut opinnot, harjoittelu ja opinnäytetyö. Harjoittelun tavoitteena on perehdyttää opiskelija ohjatusti erityisesti ammattiopintojen kannalta keskeisiin käytännön työtehtäviin sekä tietojen ja taitojen soveltamiseen työelämässä. Opiskelijalle harjoittelu on teoriaa ja käytäntöä yhdistävä koulutusvaihe, joka antaa mahdollisuuden opinnoissa hankitun osaamisen soveltamiseen ja testaamiseen käytännössä sekä luo pohjaa itsereflektoinnille ja kehittymiselle. Työnantajalle harjoittelu tuo organisaatioon uutta ja ajantasaista osaamista ja toimii samalla rekrytointikanavana. Molemminpuolista hyötyä lisää opintojen loppuvaiheeseen sijoittuvan opinnäytetyön kytkeminen harjoitteluun. (INTO Opiskelijoiden ja työelämän yhteyksien kehittämisverkosto 2011.)
Opetusministeriön hankkeissa, kuten INNOSSA, korostetaan, että kun oppiminen tapahtuu koulutuksen ja työn rajapinnalla, perinteiset opetusmenetelmät eivät yksin riitä, vaan tarvitaan uudenlaisia ratkaisuja. Tarvitaan pedagogiikkaa, joka edesauttaa teorian ja käytännön toisiinsa kytkemistä, itsesäätelytaitojen ja kriittisen ajattelun kehittämistä sekä yleisten taitojen ja alakohtaisen tiedon oppimisen integrointia. Näin ollen keskeistä työelämäyhteistyössä on molemminpuolisen osaamisen ja tiedon siirto. Jatkuva dialogi ja vuorovaikutus työelämän kanssa kehittävät opetusta ja lisäävät sen työelämävastaavuutta. Ammattikorkeakoulupedagogiikassa on keskeistä autenttiset oppimisympäristöt ja työelämäläheisyys. Tälle ajattelulle tarjoaa hedelmällisen maaperän situationaalinen oppiminen ja sen pedagogiset sovellutukset. (INTO Opiskelijoiden ja työelämän yhteyksien kehittämisverkosto 2011.)
Oppiminen on siis tällä meidän opintojaksollamme osallistumista asiantuntijakulttuurin toimintoihin ja työyhteisöön sosiaalistumista. Asiantuntijuus kehittyy parhaiten eritasoisten asiantuntijoiden muodostamassa oppimisyhteisössä. Tärkeää on, että oppilaitoksen puolelta on olemassa tarpeeksi ohjaajia ja tukijoita opiskelijalle, jotta hän ei jää yksin oman harjoitustyöprojektinsa kanssa. Työelämän puolelta opiskelija saa tukea sen verran, kun ohjaajan resurssit antavat periksi, mutta oppilaitoksen puolelta tulisi olla mahdollisuus tulla opiskelijan tueksi tarpeen tullen aina. Tuutorointi, mentorointi ja ohjaus ovat keskeisiä elementtejä tämän tavoitteen saavuttamisessa.
Oppimistehtävät
Tehtävä 1.
Teoriaopiskelun jälkeen käytännön harjoittelujaksolla opiskelijat havainnoivat oman ohjaajansa tapaa tukea isyyttä ja arvioivat omia valmiuksiaan isyyden tukemiseen toteutetun teoriaopiskelun myötä. Sosiaalinen konstruktivismi korostaa oppimisen yhteyttä ympäristöön, tilanteeseen ja laajempaan kulttuuriin, jossa oppiminen tapahtuu. Havainnointitehtävän myötä opiskelija on juuri siinä yhteydessä, jossa hän tulevana terveydenhoitajana äitiys- tai lastenneuvolassa opittavaa tietoa tulee käyttämään. Oppiminen sidotaan tällä tavoin käyttöyhteyteensä. Tavoitteena on teorian soveltaminen käytäntöön. Havainnoimalla opiskelija osallistuu työhön "oppipoikana" tarkkaillen varttuneempien ammattilaisten työtä osallistuen siihen asteittain. Tällaisessa oppimisessa sosiaalistutaan tietyn kulttuurin ajattelutapoihin ja jäsenyyteen. (Tynjälä 2004, 63 - 64.) Havaintonsa opiskelija dokumentoi oppimispäiväkirjaan, joka toimii oppimiskokemusten reflektoinnin välineenä.
Tehtävä 2.
Opintojakson aikana jokainen opiskelija haastattelee 2-3:a eri-ikäistä isää heidän kokemistaan haasteista isyydessä ja vanhemmuudessa. Haastattelu tapahtuu osana perheen neuvolakäyntiä. Isien esiinnostamat haasteet opiskelija dokumentoi. Tiedon ja oppimisen kontekstisidonnaisuus merkitsee sitä, että yhdessä ympäristössä ja yhdellä tavalla opittua tietoa ei välttämättä pystytä soveltamaan toisenlaisessa yhteydessä. Opitun tiedon sisäistämistä edistää se, että opittua tietoa kytketään monenlaisiin konteksteihin, tietoa käsitellään useista eri näkökulmista ja käytetään erilaisia esitystapoja ja oppimistehtäviä. Opiskelijan tietorakenteisiin kehittyy monipuolisia kytkentöjä opiskelluista asioista. (Tynjälä 2004, 64.)
Opiskelijoiden kartoittamat, isien kokemat haasteet kootaan yhteen yhteistapaamisessa, jossa keskustellaan haastatteluissa esille nousseista asioista, reflektoidaan harjoittelujaksolla havaittua ja opittua sekä kartoitetaan mahdollisia tiedonaukkoja. Yhteistapaamisessa korostuu oppimisen sosiaalisuus ja vuorovaikutuksellisuus. Tämä yhteistoiminnallinen opiskelumuoto mahdollistaa tiedon jakamisen, keskustelun, neuvottelun ja erilaisten tulkintojen esittämisen ja argumentoinnin. (Tynjälä 2004, 65.) Opiskelijat osallistuvat oman oppimisprosessinsa arviointiin ja lopputuloksena tavoitteenamme on suunnitella todettuihin tiedonaukkoihin tarvittava teoreettisen lisätiedon hakeminen, minkä pohjalta edetään tehtävään 3.
Tehtävän 2 yhteistapaamisessa sovitaan parityöskentelystä.
Tehtävä 3.
Parityöskentelyn tarkoituksena on hakea teoriatietoa todettuihin tiedonaukkoihin. Tehtäväjaosta sovitaan ryhmässä. Kukin opiskelijapari työskentee itsenäisesti tiedonhaun parissa ja opettaa hankkimansa tiedon ryhmän muille opiskelijoille harjoittelujakson jälkeen toteutuvilla teoriatunneilla. Konstruktivismiin pohjautuva pedagogiikka painottaa tilannesidonnaisuutta, ilmiökokonaisuuksien ymmärtämistä, metakognitiivisten taitojen merkitystä ja oppijoiden aktiivisuutta. Tämä edellyttää asioiden oppijakeskeistä käsittelyä mahdollisimman aidoissa tilanteissa. Aidot opiskelutilanteet integroivat teoriaa ja käytäntöä ja opiskelijat oppivat myös itsesäätelytaitoja. (Tynjälä 2004, 67.)
Ennen harjoittelujaksoa toteutettava teoriajakso on luentomuotoista ja tavoitteena on motivaation herättäminen ja oppimisprosessin käynnistäminen. Teoriajakson tavoitteena on synnyttää motivaatio, joka kantaa koko harjoittelujakson ja opintojakson ajan. Tehtävän 3 myötä opiskelijat jatkavat itsearviointiaan ja saavat ryhmältä vertaispalautetta. Itsearvioinnin opiskelijat palauttavat kirjallisena opettajalle opintojakson päättyessä. Itsearvioinnissa opiskelijat arvioivat opintojaksolla saamiaan ja hankkimiaan valmiuksia isien tukemiselle. Ongelmalähtöiset opetussuunnitelmat rakentuvat erilaisten ongelmien pohjalle - tässä tilanteessa isien tuottamiin haasteisiin/ongelmiin, joihin pyritään hakemaan vastauksia.
Opettaja antaa ryhmäpalautteen oppimisprosessista opintojakson päätteeksi. Lisäksi opettaja antaa itsearviontiin liittyvän palautteen opiskelijalle.
Arviointia ryhmätyöskentelystä
Tällä opintojaksolla oli tavoitteena yhteisöllisesti oppimaan oppiminen. Saamamme kokemus yhteisöllisestä oppimisesta oli uusi ja virkistävä, toisaalta myös erittäin haastava. Ryhmän jäsenten erilaiset tiedot ja taidot toimivat mielestämme hyvin yhteisöllisen oppimisen voimavarana. Ajattelun näkyväksi tekeminen yhteisesti kirjoittamalla vaatii vielä rohkeutta, sillä toisen tekstiä on vaikea lähteä muuttamaan. Kaikessa haastavuudessaan, yhteisöllinen opetus on kuitenkin tukenut itseohjautuvuuden kehittymistä ja itseohjautuvuuden vahvistuminen edesauttaa jokaista yksilöä toimimaan yhdessä muiden kanssa. Yhteisöllinen oppiminen vaatii rohkeaa heittäytymistä yhteisöllisen oppimisen ideaan ja maailmaan aktiivisena, tietoa hankkivana ja muokkaavana oppivan yhteisön jäsenenä!
Opintojakson myötä perehdyimme erilaisiin oppimisnäkemyksiin ja oppimiskäsityksiin; Vahvensimme ja lisäsimme kasvatustieteen perusopinnoista hankkimaamme tietoa. Hyödynsimme myös sähköisiä julkaisuja tiedon hankinnassa. Osa ryhmän jäsenistä sai ensimmäisen kokonaisuuden opintojakson suunnittelusta. Kertynyt kokemus on arvokasta lähestyviä käytännön harjoittelujaksoja ajatellen. Aihevalintaan kannustivat aiemmat terveydenhuoltoalan opinnot. Oman oppimisprosessimme ymmärtämisessä auttoi myös tuotoksen esittäminen muulle ryhmälle. Tämän harjoitustyön myötä opimme muilta, sekä itsestämme opiskelijoina. Saimme paljon tietoa, mutta sitä kaikkea ei tarvinnut hankkia itse, eli ryhmä tuki oppimista.
Mielestämme ryhmämme toimi koko harjoitustyöprosessin ajan hyvässä hengessä ja yhteistyö sujui ongelmitta. Jokainen ryhmäläinen piti kiinni omasta sovitusta työstettävästä alueestaan. Ryhmätyöskentelyämme haittasi se, että asumme eri paikkakunnilla, ja kasvokkain näkemiset jäivät melko vähäisiksi. Tämän vuoksi yhteisöllinen oppimisprosessi edellyttää jatkossa lisäkokemuksia. Olisimme voineet käyttää enemmän Wikispacen keskustelualustaa suunnitelmien tekemiseen ja ajatusten vaihtoon. Toisaalta, olimme jonkin verran puhelinyhteydessä keskenämme. Wikispacessa olleiden teknisten ongelmien takia, ja kurssin melko nopean aikataulun tiimoilta, välillä työskentely oli sekavaa ja kaikkia asioita ei ennättänyt miettiä aivan niin loppuun saakka kuin olisimme halunneet. Olemme kuitenkin kokonaisuutena tyytyväisiä suunnittelemaamme kurssiin. Pidämme aihetta tärkeänä ja ajankohtaisena. Odotamme innolla, että jonain päivänä pääsemme vetämään itse opettajan työssämme kurssia! Tästä kurssista on varmasti hyötyä tulevaisuutta ajatellen. Opintokokonaisuuden toteuttamisessa mielestämme motivointi aiheeseen toteutuu luonnostaan valmistuvien opiskelijoiden oman elämäntilanteen pohjalta - hyvin monelle opiskelijalle perheen perustaminen ja vanhemmuus ovat ajankohtaisia valmistumisen jälkeen.
Lähteet
Hakulinen-Viitanen Tuovi. 2011. Henkilökohtainen konsultaatio isien tukemisen sisältöalueista.
Heinonen, V & Kari, J.1981. Oppimisen psykologia opetus- ja kasvatustyötä varten. Kustannusosakeyhtiö Otavan painolaitokset. Keuruu.
INTO Opiskelijoiden ja työelämän yhteyksien kehittämisverkosto 2011. Osoitteessa: http://into.cou.fi/sivu.asp?luokka_id=3&main=1 24.4.2011.
Kaljunen Leena, pelkonen Marjaana, Hakulinen-Viitanen Tuovi 2006. Voimavaralomakkeen kehittäminen ensimmäistä lastaan odottavan perheen voimavaraisuuden tunnistamiseksi. Hoitotiede Vol. 18, no 3, 2006.
Karttunen, P. 1999. Tietoa hoitotyön toimintaan. Sairaanhoidon opiskelijoiden käsityksiä tiedosta ja tiedon suhteista toimintaan.
Acta Universitantis Tamperensis 651. Tampere: Tampereen yliopisto.
Kekkonen Joonas. Isä venyy, isä jaksaa. Teoksessa Jämsä Juha, Susa Kalliomaa (toim.). Isyyden kielletyt tunteet. Väestöliitto.
Kääriäinen Maria. 2011. Luento-diat.
Leino-Kilpi,H. 2003. Potilas hoitotieteessä. Hoitotiede 15 (6), 292-294.
Mäkinen, Päivi. 2002. Verkko-tutor. Mitä on oppiminen? Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Saatavissa: http://www.uta.fi/tyt/verkkotutor/oppiminen.htm
Pelttari, P. 1997. Sairaanhoitajan työn nykyiset ja tulevaisuuden kvalifi kaatiovaatimukset. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Tutkimuksia 80. Väitöskirja. Helsinki: Stakes.
Rauste-von Wright, Maijaliisa & Rauste-von Wright Johan. 2003. Oppiminen ja koulutus. WSOY. Helsinki.
Rauste-von Wright, Maijaliisa & Rauste-von Wright Johan. 1997. Oppiminen ja koulutus. WSOY. Juva.
Rimpelä Matti. 2007. Stakes/KHS/Terveyden edistämisen vertaistietohanke. Hyvinvointineuvola lapsiperheiden tukena: Ideasta toteutukseen.
Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2008:24. Isien ja isyyden tukeminen äitiys- ja lastenneuvoloissa.
Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2009:20. Neuvolatoiminta, koulu- ja opiskeluterveydenhuolto sekä suun ehkäisvä terveydenhuolto. Asetuksen (380/2009) perustelut ja soveltamisohjeet.
Säävälä Hannu, Keinänen Eero, Vainio Jari. 2001. Isä neuvolassa - työvälineitä ja ajatuksia vauvaa odottavien ja hoitavien isien kanssa työskenteleville. Sosiaali- ja terveysministeriö. Tasa-arvojulkaisuja 2001:8.
Terveydenhoitajaliitto. Terveydenhoitajan ammatillisen osaamisen tunnistaminen. Saatavissa: http://www.terveydenhoitajaliitto.fi/easydata/customers/sthl/files/liitteet/TH_am_os_tunnistami_6_10.pdf
Uusikylä, K & Atjonen, P.2005. Didaktiikan perusteet. WSOY. Helsinki.
Viljamaa, Marja-Leena. 2003. Jyväskylän yliopisto. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Neuvola tänään ja huomenna. Vanhemmuuden tukeminen, perhekeskeisyys ja vertaistuki. Jyväskylä 2003.